Tampereen hevosmessut 2014

ÄÄÄRAGHFSHGTLKJDKHGÖUÖOGHLKHSKHKHDJGF!!

- Oodi bloggerille, Essi, 2014

Minä vihaan tätä. Suoraan sanottuna ja kiertelemättä vihaan tätä. Bloggeria, sen toimintoja ja sen aina esiin tulevia bugeja. Kauanko tämäkin teksti on odottanut valmistumistaan? Viikon? Kaksi? Vaiko vieläkin enemmän? En ole edes varma ja tällä hetkellä olen liian väsynyt edes ajattelemaan. Tällä hetkellä teksti näyttää minulle aivan liian pieneltä ollakseen se kirjaisinkoko mitä minä yleensä käytän, mutta tappeluun yleisesti käytetty aika on väsyttänyt minua niin paljon, etten edes jaksa alkaa tappelemaan moisen toiminnon kanssa. Kuvat hyppivät minne sattuvat, eikä kuvatekstin jälkeen ole miltein toivoakaan saada mitään oikeaa tekstiä aikaiseksi. Suoraan sanottuna tämä koko paska blogipohja alkaa ottaa aivoon ja muistan, miksi mehut kirjoittamisesta on mennyt useasti ennenkin. Mutta nyt en luovuta. Nyt lähden taistoon tuulimyllyjä vastaan. 

Tarina lähtee siitä, kun ystäväni kanssa vietimme yhdessä viikonloppua meillä vahtien taloa kahden kesken vanhempieni ollessa mökillä. Sunnuntai aamuna varhain heräsimme huonosti nukutun yön jälkeen talliin ja sen jälkeen syömään aamupalaa. Ystäväni äiti tuli noutamaan meidät viedäkseen linja-autoasemalle, jossa nousimme sitten jaoston järjestämään bussiin, joka kuljetti kaikkiaan kuusitoista ihmistä kohti hevosmessuja Tampereella. Kun saavuimme perille emme ehtineet edes sisälle asti kun huomiomme jo kiinnittyi ah niin isoihin alennusmyyntilappuihin, joten tavarapaljous sisäänkäynnin edessä imaisi meidät jo matkaansa. Onneksemme teltoista ei löytynyt mitään, mikä olisi meidän aistejamme kutkutellut niin paljon, että se olisi mukaan lähtenyt. Pääsimme siis sisälle asti, jossa sitten suuntasimme ensimmäisenä askeleemme pressihuoneeseen, josta hain oman rintamerkkini. Sen jälkeen lähdimme kiertelemään kojuja samalla kun haeskelimme vessaa. Menossa olisi ollut kouluklinikka, mutta koska valmentajan nimi ei sanonut meille mitään päätimme kuluttaa aikamme ensin kojuja koluamalla ennen kuin suomenhevosoriiden näytös alkaisi. Tarkoituksenamme oli katsoa lähinnä vain A-hallin esityksiä ja alussa suunnitelmiimme kuului suomenhevosoriiden näytös, valjakkoajonäytös, Thorpy ja Kari Vepsä. Kiersimme ennen näytöstä kaikki kojut läpi ja mukaani olisi voinut lähteä vaikka mitä, mutta pidin itseni kurissa, koska tavoitteenani oli löytää muotoiltu kouluvyö Mantalle, mikä osoittautuikin huomattavasti vaikeammaksi tehtäväksi kuin oli oletettu. 

Yksi ihanimmista osastoista oli ehdottomasti kaikki satulanmyyntikojut. Olisin voinut heti ottaa puolet satuloista mukaani ja vaikken esimerkiksi Stübbenista ole koskaan välittänytkään niiden lättänyyden ja kovuuden vuoksi täytyy sanoa, ettei kuvassa olevat satulat näytä yhtään pahemmilta. Niiden joustava mekanismi, joka jättää enemmän tilaa selkärangalle oli myös mielenkiintoinen, mitä sitä nyt puolella korvalla kuuntelin myyjän selittäessä kyseistä asiaa hieman rikkaammalle ostajaehdokkaalle kuin minä. Myös paljon alekojuja löytyi, eikä mikään helppo tehtävä ollut vastustaa kiusausta ostaa uusi loimi 12 eurolla tai kympillä satulahuopaa tahi muutaman kympin ratsastushousuja. En kuitenkaan tuossa tilanteessa ollut hirveän rahoissani ja siivousoperaation johdosta olin vakuuttunut siitä, ettemme tarvitsisi enää yhtäkään loimea, satulahuopaa tai minä ratsastushousuja. Siispä pidin katseeni tiukasti siinä, mitä tarvitsin eli muotoillun kouluvyän ja geelipadin. Vaikeaa toki oli, koska olo oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa, jonka taskuja poltteli useampi euro, mutta mihinkään ei voinut kuitenkaan kajota.

Ystäväni lempihevonen koko messuilta. Hyvä ettei mahtunut bussiin.

Kokeilin myös rodeohärällä ratsastamista täysin vakuuttuneena siitä, että eihän tollainen vempele minua nyt alas saa kun on niin tottunut roikkumaan oman puolet korkeamman ja arvaamattomamman puoliverisen selässä. Väärin. Kyseinen elukka oli ensinäkin niin takakorkea, että sai oikein puristaa itsensä pysymään pois kaulalta. Seuraavaksi satula oli aivan liian liukas siihen, että tavalliset farkut olisivat pitäneet minut paikoillani kyseisen elukan selässä. Joten päädyin siihen ratkaisuun, että kiedoin jalkani elukan kaulan ympärille, mutta eihän minun farkkuni minua siellä muutamaa minuuttia kauempaa pitänyt. Tuskin minuuttiakaan. Seuraavaksi soveimme ystäväni kanssa, että minä pistän ratsastushousut ja hän tuo satulaliiman. Eiköhän sitten pysytä jo paikoillamme. Härän paikalle oli rahdannut Fun Park ja ystävällinen hymyilevä rahastaja kannusti jokaista yrittäjää päästämättä heitä kuitenkaan helpolla. Kokemus tämäkin, varokaa vain te, joille polttareita joskus joudun järjestämään!

Savelan Hemuli ratsastajanaan Elina Sjögren.

Savelane Hemuli.

Maranello ja ratsastaja Maiju Liehu.

Jämpti ja Niina Jokikokko.

Suomenhevosoriiden näytös oli todella upea. Jos itse saisin valita oria Mantalle se olisi ehdottomasti Maranello tai Savelan Hemuli. Molemmilta löytyi sellaisia piirteitä, joita arvostan itse hevosessa, koulupuolen edustajissa. Lyhyt rakenne, hyvä kaula, pehmeys, hyvät askellaijit ja yrittelijäisyys. Molempien rakenne varmasti hieman kompensoisi Mantan hyvin pitkää selkää ja ravuripuolelta tulevia ominaisuuksia. Muutkin orit olivat toki hienoja, mutta mikään niistä ei tehnyt yhtä syvää vaikutusta kuin nämä kaksi. Vihin Totti oli itselleni aivan liian raskas, eikä sen liikkeet vakuuttaneet, samoin Jämpti, vaikkakin entiseksi ravuriksi se liikkui todella hienosti. Muut orit eivät sitten nimeltä mieleen jäänytkään, mutta kyllä Maranello ja Savelan Hemuli olivat ehdottomasti kaartin komeimmat hevoset. Toki myös Knuutilan Veikko oli hieno ori, mutta aivan liian samankaltainen Mantan rakenteen ja liikkeiden kanssa.

Oma unelmani, friisiläinen.

Pienten kohtaaminen.

Voi tätä suloisuutta. Haluan kymmenen.

Tällainen kuljetusauto kyllä kelpaisi. Ei se hintalappu nyt niin suuri ollut....

Todellakin kelpaisi.

Näytöksen jälkeen jatkoimme kiertelyä halleissa ja teimme uusintakatsauksen kaikkiin kojuihin. Loppuvaiheessa onneni kääntyi, sillä löysin kaipaamani muotoillun kouluvyön Börjesin kojusta 25 eurolla, joka oli puolet halvempi kuin suurin osa löytämistäni vaihtoehdoista. Ainoa ongelma oli, että vyö oli ruskea, mutta päätin sen olevan pieni kauneusvirhe siihen nähden kuinka halvalla laadukkaan nahkavyön sain. Lopulta kun kokeilin sitä Mantalle huomasin, ettei vyön väri näkynyt edes kunnolla tai häirinnyt mitenkään. Joten ostos oli onnistunut. Tapasimme myös monia kivoja hevostuttavuuksia, itselle ehdottomasti parhaiten mieleen jäivät friisiläiset, jotka ovat upeita eläimiä, jollaisen mielelläni ottaisin omaan talliini. Yllättävän kevytrakenteisiksi paljastuivat nämä orit, jotka näytillä olivat. Jos oikein muistan, molemmat olivat vaativan tason kouluhevosia, joka sopisi itselleni paremmin kuin hyvin, jos ikinäkään pääsen sinne asti kouluttautumaan. Friisiläisillä kuitenkaan ei ole mikään pienin hintalappu, joten saatan joutua säästämään vielä muutaman kymmenen vuotta.

Ystäväni oli tilannut itselleen istuntakartoituksen Simolla, joten hieman jouduimme vilkuilemaan kelloa. Tarkoituksemme oli ehtiä katsomaan Thorpya. Ensin yritimme ehtiä Hevosbloggaajien miittiin, mutta pettymyksekseni määrättyyn aikaan mennessä suurin osa ei ollut ehtinyt paikalle. Päätimme siis mennä hakemaan itselleni lounaslipukkeen ja käydä syömässä lounasravintolassa. Sen jälkeen ystäväni istuntatunti alkoikin ja huomasin sen olevan päällekkäin Thorpyn kanssa, joka jäi siis katsomatta. Mutta itse istuntakartoitus oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka katsoinkin vain vierestä. Kuitenkin ystäväni sai monia hyviä neuvoja ja näytöllä näkyviä tietoja oli mielenkiintoista seurata.

Valitan huonolaatuista kuvaa, sillä kamerallani oli erittäin huono päivä juuri messuilla. Suurin osa kuvista ei onnistunut, kuten kuvakaartista voi huomata.

Thorpy oli siis jäänyt katsomatta, mutta pahaksi onnekseni huomasin myös, että valjakkoajokilpailu oli ehtinyt jo puoleen väliin kun me ehdimme paikalle. Se oli sääli, sillä valjakkoajo oli juuri näytös, jonka olisin ehdottomasti halunnut nähdä. Onnekseni ehdimme paikalle kahden viimeisen parivaljakon aikoihin. Andalusialaisorit olivat upea näky mustavalkoisessa kontrastissaan, eikä menokaan ollut mitenkään erityisen hidasta tai kompuroivaa. Myös friisiläispariskunta oli upeaa katseltavaa, enkä voinut kuin ihastella näitä upeita eläimiä. Myös palkintojen jaossa näimme shetlanninponi pariskunnan, joka oli ehkä suloisin näky pitkään aikaan. Näytöksen jälkeen kävin itse vielä kiertämässä näyttelyaluetta, mutta en löytänyt mitään, jonka olisin ehdottomasti halunnut mukaan. Selvisin siis yllättävän halvalla tästä messureissusta. Tarkoituksenamme oli jäädä katsomaan vielä puolet Kari Vepsän näytöksestä, mutta minun epäonnekseni päivä tunkkaisessa messuhallissa oli saanut minut voimaan huonosti, joten meidän oli pakko lähteä ennen esitystä. Messut olivat kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin antoisat ja mielelläni lähden ensi vuonna uudestaan matkaan. Kiitos myös Hevosbloggaajille heidän järjestämästään mahdollisuudesta päästä pressinä sisälle.

Hevosmessu postaus viivästyy!

Jo viikon tekeillä ollut hevosmessupostaus viivästyy johtuen bloggerin kiukuttelusta. Julkaisen postauksen niin nopeasti kuin ikinä pystynkään!

I'm doing this right... I think?

Tuhannen taalan kysymys; mitä ihmettä teen lukiossa?

Joskus tulen miettineeksi vakavissani, miksi ihmeessä olen valinnut lukion. Varmasti olisi helpompiakin reittejä päästä työelämään, mutta olen valinnut juuri lukion. Jo ala-asteella vannoin, että kävisin kaikki koulutukset yliopistoja myöten, mutta todellisuus ei olekaan niin ruusuista kuin kuvitelma. Toki, päätyisin lukioon varmasti uudestaankin, jos saisin uuden mahdollisuuden, mutta silti joskus tulen miettineeksi miksen vain hakeutunut Ypäjälle. Sitten muista, miten huonosti palkattuja hevosalan ihmisiä tunnen ja todellisuus iskee raskaan alasimensa selkääni. Hevoset on harrastus ja harrastuksena ne pysyvätkin. Sivubisneksenä voi toki tienata hevoseen menevät kulut, mutta muuten on parempi vain pistää nokka kiinni kirjaan ja hiljaa hyväksyä se fakta, ettei hevosen elättäminen ole halpaa ja helpommalla pääsee kun hankkii hyväpalkkaisen työn. Mitkä tosin eivät taida olla aivan ensimmäisenä ammattilistoillani, mutta kun nyt saisi edes jonkinnäköisen palkkatyön, josta maksettaisiin säännöllistä palkkaa.

Sitten taas takaisin hevosmaailmaan. Sunnuntaina lähdetään ystävän kanssa kohti Tampereen hevosmessujen toista päivää ja itse pääsen mukaan MEDIAN EDUSTAJANA. Tulee ihan sellainen olo, kuin olisi joku merkittäväkin bloggaaja, vaikka pidänkin vain piskuruista päiväkirjaa siihen verrattuna, mitä itsekin välillä luen. Kuitenkin on upea mahdollisuus päästä sisään median edustajana ja päästä muutenkin näkemään muita bloggaajia miittiin. Toki, suurin osa aikaa varmasti menee ystävän kanssa paikkojen kiertelyyn ja erityisesti suomenhevosoriiden näyttely kiinnostaa. Mukana on monta ehdotonta suosikkiani ja etunenässä Ponuveikko, jota olemme harkinneet suomitammamme sulhaseksi jo pidemmän aikaa. Nyt pääsen oikein katselemaan kunnolla, vaikka toisaalta olisi hyvä nyt ensin katsoa tuo yksikin varsa.  Muutenkin mielenkiintoista juttua löytyi, niistä tulee takuu varmasti juttuja sillä mediapassi velvoittaa minua kirjoittamaan messuista. Onnekseni palkkapäivä on vasta neljäpäivää messujen jälkeen, joten paljonkaan kulutettavaa rahaa ei ole, vaikka varmasti jotain pientä tarttuu mukaan. 

Kaunis, kaunis tammani.

Amin vointi on ainakin tähän mennessä ollut hyvä. Olen edelleen peloissani, mutta osittain olen oppinut jo hallitsemaan sitä pelkoani. Asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen ja ainoa mitä minä pystyn tekemään on huolehtia, että kaikki varotoimet ovat tehty mahdollisuuksien mukaan. Maha kuitenkin kasvaa ja vaikka menenkin aamuisin sydän kurkussa tahtomattanikin talliin ei vielä ikäviä yllätyksiä ole löytynyt ja toivottavasti ei löydykään. Tamma on alkanut kävelemään hieman paremmin ja lenkkeily on helppoa yhdessä koirien kanssa, vaikka takaisin tullaankin aika moista koottua ravia. Tarhassa Ami saattaa välillä onnahdella ja kyllä painon tuntumisen jaloissa huomaa, vaikka eläkkeellä oleminen on selvästi tehnyt tamman lihaksistolle hyvää. Kun varsa toivottavasti terveenä syntyy, jää Ami kokonaan eläkkeelle, eikä se myöskään enempää varsoja tule pyöräyttämään. Ei edes siinä tilanteessa, jos jokin menee pieleen. Toivotaan kuitenkin parasta ja yritetään olla pelkäämättä pahinta. Takana on nyt siis 221vrk takanapäin. 

Taas saa olla ylpeä hevosesta.

Ja kun päästään Mantaan, mun sanat ei oikein tahdo riittää kuvaamaan sitä ylpeyden tunnetta, mitä tosta hevosesta tunnen ja oon tuntenut näiden parin päivän aikana. Joka kerta kun mä nousen ton hevosen selkään ja lähden tunnille se yllättää mun uudella tavalla. Se työskentelee niin 110%, että mä ihmettelen mistä siltä riittää tota tarmoa. Varsinkin kun mä en ole aina niin suoraviivaisen ristiriidaton ja silti joka kerta kun nousen sinne se yrittää uudestaan ja uudestaan. Vaikka toki sieltä löytyy sitä omalaatuisuuttakin ja paljon temperamenttia jotka muistuttaa, millon mä olen tehnyt jotain väärin, eikä tuo hevonen koskaan anna mitään ilmaiseksi vaan oikeasti huomaan itsekin kehittyneeni hirveästi. Vuosi sitten en olisi pystynyt hevosta ratsastamaan ollenkaan missään muualla kuin maastossa. Nyt voin jo ilolla sanoa, että kenties olemme toukokuussa valmiita suorittamaan K.N. Specialin suhteellisen hyvin tuloksin. Tietenkin kilpailutilanne on täysin eri, mutta en ainakaan menetä vielä toivoani. 

Tammani mun.

KATSE PERKLE.

Ilmeratsastusta.

Jalka ainakin venyy alle.

Ensimmäinen kerta kun mä nään Mantan suun vaahtoavan.

Tänään me sitten hypättiin äitin valmennuksessa pieniä ristikoita ja kavaletteja. Sopivaa jumppaa Mantan selälle, joka on hiukan ollut jumissa. Tamma meni hienosti, vaikka tuntuikin aluksi hiukan jäykältä. Kuitenkin kun alettiin hyppäämään tamma liikkui upeasti ja kuunteli hyvin, vaikka välillä meinasikin lähteä mopo käsistä, kun ratsastaja ei saanut pidettyä kroppaansa kasassa. Tuntui kuitenkin tosi hyvältä hypätä pitkästä aikaa, vaikka viimekerrasta mulla oli lähinnä aika pelokas olo, kun tamma ei pysynyt millään käsissä. Näiden pienien esteiden meneminen on enemmän mun juttu, katsotaan sitten kesämmällä pystynkö sitä 80cm hyppäämään. Ilonaihe kuitenkin oli, kun tehtiin ensimmäinen laukanvaihto tasamaalla. Ja kahdesti vielä! Olen niin ylpeä tästä ponista!

Viikonlopun olen nyt yksin vastuussa hevosista kaverini kanssa, joten varmasti jotain juttuja suunnitelmista ennen sunnuntaita tulee myös. Jos nyt selviäisin vielä yhteiskuntaopin kokeesta ja lehden taitosta niin olisi aika pro olo. Nyt menen lukemaan ja parantelemaan selkääni, joka tykkää vihoitella minulle tällä hetkellä.

Kelpaa hymyillä kun on niin superhepat ja superperhe!

Pahin viholliseni on pelko

(c) Inkeri Järvenpää

Kesä, tulehtan pian päästämään minut tuskistani?

Jotenkin tuntuu, että aina hyvän ajan jälkeen tulee myös pahoja jaksoja. Näennäisesti kaikki on hyvin. Amin maha paisuu, Manta nauttii elämästään ja allekirjoittanut on joten kuten hengissä, vaikka kipeä onkin. Kuitenkin huoli ja pelko painavat mieltäni tänään enemmän kuin yleensä. Myös pieni pettymys ja ärsytys valtaavat mieltäni, mutta tiedän mistä se johtuu. Tiedän, mistä tämä kaikki tunteilu johtuu ja siihen on puhtaasti biologinen syy, mutta jättäkäämme siitä puhumisen ennen kuin edes aloitamme. Minun huolestumiseeni riittää se, että täysin minulle tuntematon ihminen toiselta puolelta Suomea ilmoittaa, että heidän tammansa oli luonut viime yönä varsansa. Ei siinä vielä mitään, mutta tamma nyt sattui olemaan samoissa vuorokausissa kuin meidän Ami. Meillä kuitenkin on 5. kuukausi jo mennyt ohitse, joten virusaborttia vastaan ei pysty enää rokottamaan. Tästäkös minä sitten olen hermoromahduksen saanut aikaan itselleni. 

Varsahan on ensimmäinen minulle, muttei Amille. Ami on varsansa tehnyt myös aika vilkkaissa paikoissa. Ensimmäisen ratsastuskoululla, toisen aktiivisella harrastetallilla ja kolmannen samantapaisella tallilla. Jokaisessa paikassa on kuitenkin ollut paljon hevosia ja osa niistä on liikkunutkin. Sitä en tiedä, onko Ami silloin saanut rokotetta virusaborttia vastaan vai ei. Jos oikein muistan niitä ei ainakaan ole merkittynä hevospassiin. Kuitenkin Ami ei ole vielä kertaakaan varsaansa luonut - tällaisen päästäminen suustaan on tietenkin hyvin riskialtista, koska kerta se on ensimmäinenkin ja varsinkin vanhemman tamman kohdalla. Samalla on tullut myös mietittyä sitä, kannattaako Mantan kanssa kovin aktiivisella tahdilla lähteä kisaamaan ulkopuolisia kisoja - tartuntavaara kun on aina olemassa. Nyt ainakin Laitilan kisat jäävät välistä, koska en ole ehtinyt treenaamaan ja tarvitsen hieman lisäaikaa asioiden tärkeysjärjestyksen miettimiseen. Ypäjälle me nyt haemme joka tapauksessa, mutta muita asioita täytyy miettiä. On sitä kuitenkin loppu kesästäkin paljon kisoja ja päätavoitteena kuitenkin olisi kenttikset sekä HeB läpäiseminen loppukesästä. Syksylläkin kisoja on paljon. 

Pahoittelen kännykkäkuviani.

Ollaan nyt Amin kanssa käyty lähinnä käppäilemässä. Amilla ei ole enää kenkiä lainkaan, joten matalapohjaiset kaviot omistavana hevosena se ei pysty kävelemään pikkukivillä päälystetyllä hiekkatiellä, joten ollaan sitten käyty hiukan maantietä pitkin käppäilemässä. Siinä se kävelee oikein nätisti. Kaiken tämän huolen keskellä on kuitenkin ihana huomata, että tamma on alkanut eläkkeellään kävellä huomattavasti paremmin, vaikka saattaakin hyvin kankeana aamulla lähteä karsinastaan. Kuitenkin päivän kuluessa tamma vertyy hyvin tarhassa ja kun lähdetään kävelemään, on käveleminen suhteellisen tasaista niin kauan kun alustakin on tasainen. Se on hyvä merkki, vaikka varmasti mahan paino tuo lisärasitusta noille tikkukoiville. Toivon kaikesta sydämestäni, että minunkin kohdalla edes kerran kaikki onnistuisi hyvin ja saisimme terveen varsan maailmaan. Tuntuu, että niitä vastoinkäymisiä on tullut omalle kohdalle jo aivan tarpeeksi, joten tässä vaiheessa ei tarvisi tulla enää yhtään lisää. Vaikka tietenkin, kaikki on mahdollista niin kauan kun se varsa syntyy terveenä, eikä silloinkaan olla turvassa huolelta.

Wow, mikä laatu.

Mantan kanssa me ollaan käyty maastoilemassa. Tultuani kipeäksi en pahemmin ole ehtinyt tammaa liikuttamaan. Eilen koulutunti peruuntui, koska myrskysi ihan kunnolla ja valmentajan hevoset olivat hieman flunssassa, joten en halunnut ottaa riskiä. Meillä nyt sinänsä ei ole mikään kiire mihinkään ja maastossa ollaan kuitenkin tehty yhtä lailla töitä kuin kentälläkin. Tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia, jotka menivät todella hyvin. Hieman Manta tykkää lähteä sivulle, joten  vasen pohje täytyisi olla paremmin kiinni. Pysähdykset sujuvat todella hyvin pelkällä istunalla, mikä on kiva huomata. Ravissa sujuu pienet väistöt ihan hyvin, vaikka eivät ne kunnon muodossa vielä suju Mantan ollessa aika levoton päästään maastossa. Tehtiin myös laukkasiirtymisiä, mutta ne eivät sujuneet aivan suunnitellusti. Kun tänään itseni jaksan hevosen selkään raahata, aijon harjoitella niitä kunnolla. Ulkona on ihana ilma, joten menen varmaan ottamaan pienet päivä unet ja sen jälkeen talliin sekä maastoilemaan.

Näin meillä, miten teillä?

Bakteeriaalto saavutti Lattomeren

Aina ei voi treenata fyysisessä muodossa, joskus täytyy rasittaa aivoja.

Kyllä. Juuri kun olin ajatellut koko viikon treenisuunnitelman niin Sisun kuin Mantankin kohdalla täydellisesti, niin eikös tuo oksennustauti saavuta minutkin. Eli toisin sanoen en tiedä pääsenkö torstaina edes koulutunnille, minne halajaisin kovasti. Huominen maastoreissu jää tekemättä ja tänään jäi Sisun ratsastus, mikä oli myös kauhea sääli. Päädyin sitten pääasiallisesti selailemaan blogeja ja nukkumaan. Lopulta olin sen verran väsynyt tuijottamaan tietokoneen ruutua, että päädyin kahlaamaan läpi kuvassa näkyvää kirjapinoa. Valmentaudu tavotteellisesti -kirjasen sain jo melkein luettua ja suosittelen sitä hiukankin tavoitteellisemmin ratsastavalle - vaikka se alkuun saattaakin tuntua hyvinkin radikaalilta. Kyran kirjaa voin suositella kenelle tahansa, vaikken olekaan sitä vielä ehtinyt kuin silmäilemään. Kuitenkin maamme ykkösratsastajan klinikan nähneenä voin sanoa, että erittäin kannattava veto lukea myös tuo tietokirjallinen teos. Olit sitten koulu-, este-, tai kenttäratsastaja. Hevosen taju taasseen vaikuttaa hienolta kaunokirjalliselta teokselta kun taas tämä hevosen luonnolliseen käyttäytymiseen keskittyvä kirja vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, mutta sieltä voi poimia todellla hyviä vinkkejä.

Jokaisella täytyy olla oma lukukaveri.

Sen verran täytyi nokkaa pistää ulkoilmaan, että kävin muutamaan kertaan heittämässä hevosille päiväheiniä ja kuvaamassa Amin vauvamasua. Masuasukki tuntuu olevan tällä hetkellä kauhean hiljainen, vaikka sieltä on kuulunut muutamina päivinä ihan kunnolla elämää. Kauheasti on pyörinyt unissa tuo varsan syntymä ja paljon olen nähnyt painajaisiakin siitä. Se varsa merkitsee mulle niin paljon, että en uskalla toivoa mitään ennen kuin se on maailmassa ehjänä. Ja siksi pakkaan olemaan hieman liiankin fanaattinen kaikkien poikkeuksien suhteen. Jos minun ja myös ystäväni (joka on vähintään yhtä innoissaan kuin minä) unia on uskominen syntyväksi tulisi kiiltävän tummaruunikko varsa, pienillä valkoisilla sukilla ja aivan pienellä tähtimerkillä. Katsotaan pitääkö nuo "enneunet" paikkaansa! 

Hieman parempi kuva mamman vatsasta. 22.3. 210vrk.

Tuossa kirjoja lukiessani tulin myös miettineeksi, että kenties olisi hyvä kisakalenterin lisäksi suunnitella hieman valmennussuunnitelmaa ja sanoinkin äidilleni, että voisimme joku päivä hänen ja kouluvalmentajani kanssa istua alas ja tehdä selvän suunnitelman kisakaudelle ja vaikka sitten lepo, sekä peruskuntokaudelle. Valmentaudu tavoitteellisesti -kirja antoi kyllä hyviä esimerkkejä siitä mitä hevoselta ja myöskin ratsastajalta tulisi vaatia. Ratsastajan peruskunto on myös tavoitteellisessa ratsastuksessa avain asemassa ja minunkin tarvitsisi nyt pakottaa itseäni hieman lenkkeilemään ja polkemaan tuota kuntopyörää samalla kun katselen televisiota. Kesällä tosin tulee varmasti pyöräiltyä paljon Sisun luokse ja muuallekin, joten kesällä kunto yleensä kasvaakin. Sen ylläpitäminen talvikaudella on vain hankalampaa, mutta siihen vaikuttaakin sitten enemmän motivaatio. 

Valmentaudu tavoitteellisesti -kirjanen myös vahvisti hyvin paljon omaa ajatteluani siitä, miten nykypäivänä moni valmentautuu täysin väärällä tavalla. Hypitään valmentajalta toiselle, edetään liian vaativiin juttuihin ennen kuin edes perusasiat ovat kunnolla hallussa. Erityisesti tämä on huomattavissa estepuolella, sillä koulupuolella on vaikeampi lähteä liian vaativiin tehtäviin, vaikka sielläkin sitä tapahtuu. Enemmän se on huomattavissa siinä, ettei koulupuolta vaivauduta kunnolla harjoittelemaan. Kun kirjassa mainitaan, että 120cm hyppäävien tulisi olla kouluratsastuksellisesti HeA-VaB tasoisia pistää miettimään, paljonko myös esteratsastajat tarvitsevat kouluratsastusta. Eräskin jonka kanssa juttelin ja joka tuota tasoa oli kisannut, totesi HeA vastaavan raking pisteytyksessä 120cm luokkia. Varmasti kovaa ja korkealta meneminen tuo enemmän adrenaliinia vereen, mutta onko se hevosen ja ratsastajan kannalta järkevää on eri asia. 

Eläkeläistä ei enää moiset jutu tahdo kiinnostaa. Ruokaa nokaneteen ja sassiin!

 Tämä kipeilypäivä on siis pistänyt paljon suunnitelmia etenemään päässäni ja ajatuksia itse ratsastuksesta sekä hevosenpidosta liikkelle. Se, onko se hyvä vai huono juttu, en ole niinkään varma. Nyt kuitenkin enemmänkin olen huolissani siitä, miten huomenna saan Mantan liikutettua kun olen itse kipeänä. 

Manta hörökorva. Harvinainen näky.

Taidekuvausta.

Kielinainen.

That's more like it.

Eipä mulla sitten muuta taida ollakkaan. Hyvää tiistai-illan jatkoa vaan sitten! 

Haistatko jo kevään?

Minä haistan ja tunnen sen mukana kantamat haasteet.

Ai miten niin viime kerralla aloitus jäi hataraksi? Kuten olen sanonut, yritän aktivoitua, mutta toimin kuin vanha vieterilelu. Saatan lähteä käyntiin, mutta törmätä seinään heti ensimmäitteenä. Voin käynnistyä kunnolla vasta toisella tai kolmannella yrittämällä. Tällä hetkellä kuitenkin hevosharrastukseni on saanut huomattavasti aktiivisempia piirteitä, joten saatamme välttää yhteentörmäykset seinien kanssa. Minulla onkin paljon kerrottavaa teille menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Mikäli et ole hautautunut pölykerroksen alle, laitappa korvat hörölle. 

Viimeisestä kunnon hevosaiheisesta postauksesta on hyvinkin paljon aikaa ja monet muutoksen tuulet ovat ehtineet puhaltaa meidän keskellämme. Kuten olette huomanneet, olen saanut uuden heppakaverin, joskin tämä ei minun omani ole. Sisu on hyvin nallekarhumainen 7-vuotias hevonen, joka opettelee klassisen kouluratsastuksen saloja omistajan kanssa ja allekirjoittanut taas on lupautunut kisaamaan muutamia koulukisoja. Sisu on erittäin kapasiteetikas iso suomenhevonen, joten sen kanssa on ihana työskennellä, vaikka valitettavan vähän ehdin omasta puolestani käymään hevosen luona. Siksi odotankin innolla kesää, jotta aikaa ja valoa riittää pyöräilyretkiin. 

Sisu-poika nauttii auringosta! 

Toiseksi olette sattaneet huomata, ettei Amista ole pahemmin kuulunut mitään. Kirjoitusintoni hieman katosikin siinä kohtaa kun oli epäselvää mikä on rakkaan tammani kohtalo. Tamma kun alkoi olemaan niin könö, ettei sillä raaskinut tehdä mitään ja liikuttelu jäi satunnaiseksi. Kesällä kuitenkin päätimme, että tamman hyvän suvun ja erinomaisten varsojen tähden laitamme tamman kantavaksi. Nyt olemmekin jo lähellä 7 kuukautta eli 210 vuorokautta (22.3) ja minä senkun stressaan, miten tiineys sujuu. Tamma on siirtynyt eläkepäiviä viettämään ja näin ollen olemme tehneet vain n. kilometrin pituisia kävelylenkkejä silloin tällöin. Tamma on kaikista peloista huolimatta sopeutunut hyvin pihakoristeen elämään ja nauttii aina kun saa huomiota osakseen, enkä todellakaan sitä aijo vähentää ollenkaan. Heinäkuussa 22. päivä olisi virallinen laskettu aika, mutta omien laskelmien mukaan varsan tulisi syntyä +/- 19. päivä. Valvotuista yöistä tulee varmasti juttua!

Vauvamaha n. 190vr (parempaa kuvaa jossain vaiheessa edestä ja sivulta)

Sitten päästääkin mun tavoitteellisemman ratsastuksen tämän hetkiseen päätähteen eli meidän rakkaaseen suokkitammaan Mantaan, joka jo aikaisemminkin on täällä näytellyt pientä sivuroolia. Nyt hän kuitenkin nousee blogin päätähdeksi, sillä Manta on siirtynyt vähän kuin vaivihkaa minun treenihevosekseni. Äidiltäni leikataan olkapää ensi keskiviikkona, joten häneltä ratsastaminen ja tallinhoito jää tästäkin syystä pois, mutta muutenkin hän haluaa keskittyä enemmän valmentamiseen. Näin ollen olemme sopineet, että tällä kisakaudella minä otan pippurisen pikkusuokin kisaratsukseni. Se kehitys, mikä Mantassa on tapahtunut on todella uskomatonta, sillä pienessä ajassa olen oppinut ratsastamaan huomattavasti pehmeämmin ja Manta taasseen on rauhoittunut, se on löytänyt hyvän tahdin niin raviin kuin laukkaakin ja se on todella herkkä. Myös loma on tehnyt hyvää sille. Tosin, paljon saan myös kiittää kouluvalmentajaamme, jonka tunnilta ylin kuvakin on otettu. Hän on erittäin hyvä, selkeä ja kannustava valmentaja, joka ymmärtää hyvin mitä hevonen ja ratsastaja tarvitsevat. Nyt tälle kisakaudelle valmistaudumme koulupuolella hänen opissaan ja estepuolella jatkamme totta kai äitini opissa.

Valmentaja ja oppilas.

Alkuverkkaa.

Valmentaja tarkkana.

Mantalla oli uskomattoman hyviä pysähdyksiä. Ihan täysin tasajaloin melkein aina.

Laukan hurmaa ja hyvin "iloinen" ratsastaja!

Ai miten niin irtonainen istunta?

Tuon tunnin jälkeen olin erittäin tyytyväinen hevoseen. Harjoittelimme todella paljon pelkkiä perusasioita, mutta miksi lähteä etenemään kauhealla vauhdilla, kun suurimmat ongelmat meillä juuri ovatkin perusasioissa kuten rytmissä, tasaisuudessa, pysähdyksissä ja varsinkin ratsastajan istunnassa sekä hevosen taipumisessa. Juuri näitä asioita tunnilla käytiin läpi ja ratsastus alkoi selvästi sujumaan paremmin. Tästä on hyvä jatkaa, kenties me päästäisiin jo tällä kisakaudella kovalla treenillä HeB luokista läpi. Laitettiin myös kisakalenteria kuntoon, joten välilehtiin ilmestyy myös varmasti sellainen, josta voitte tahtoessanne seurata meidän edistystämme kaudella 2014. Toivottavasti päästään näihin kisoihin, mitä ollaan suunniteltukin. 

Sitten vähän toisenlaista asiaa. Äiti kun tykkää paljon kouluttautumisesta, hän päivitti taas kerran omaa osaamisalaansa ja kouluttautui matkaratsastusvalmentajaksi. Hyvin ala-arvostettu laji, sillä kun nyt tuli sitäkin kokeiltua (saa nähdä jatkuuko into vielä niin pitkälle, että kenties elokuun puolella lähtisin viikoksi sitä muualle kokeilemaan) voin todeta sen olevan yksiä raskaimpia ja vaativimpia lajeja koko hevosurheilussa. Vaatii kuntoa niin ratsastajalta kuin hevoseltakin, vaikkei sitä päältä päin heti tajuaisikaan. Manta kuitenkin selvisi hienosti ja 30. maaliskuuta jännitetään kuinka Sandyn käy, kun hän ratsastajineen lähtee Jokioisiin kansallisiin kisoihin alueluokkaan kisaamaan 20km matkaa. Hieno ja mielenkiintoinen laji, johon esimerkiksi lämppärit ovat täysin omaa luokkaansa! Kilpailevat hyvin oikealla treenillä arabeja vastaan, joten puskamopostakin voi oikealla treenillä tulla hyvä matkaratsastushevonen. 

Hukassa. Alkutaluttelua Ypäjän raviksella, kun odoteltiin valmentajia.

Selostusta. Ihmisoppilaat tarkkana, nuo karvamopot ei niinkään.

Hyvin paljon on ehditty siis tämän vuoden aikana tekemään. Taas on yksi laji kokeiltu, enää muutama kokeilematta. Jossain vaiheessa tulee varmasti myös lännenratsastusta kokeiltua. Olen myös vihkiytynyt ratsastuksen opettamisen saloihin, joskin nyt vasta aloittelijatasolla, mutta tyvestä puuhun noustaan. Lisää kuulumisia siltäkin saralta myöhemmin!